KUNNOLLISEN TEHTÄVÄN TREENILOKI

Ensimmäisessä Kunnollisessa Tehtävässä Leaf Areenan kuntovalmentajat, koodinimeltään Kunnollisten Tehtävien Joukko, treenauttivat Mikko Koukin johtamasta Kunnottomien ryhmästä supervetreän Kunnolliset. Treenilokiin tallensimme heidän kunnollisuutensa.

Onnistuja: Minnan haastattelu

1. Mistä sait tietää Kunnollinen Tehtävä 2 kurssista

Televisiomainoksesta ja Turkulainen-lehden mainoksesta. Kävin niiden perusteella netistä katsomassa lisätietoa. Nettisivuilla olikin paljon lisätietoa; treenivideoita ym.

2. Mikä sai sinut lähtemään mukaan?

Halusin löytää uudelleen liikkumisen ilon ja halusin myös hiukan pudottaa painoa. Olen kokeilunhaluinen ihminen ja ryhmässä treenaaminen vaikutti tehokkaalta tavalta.

3. Mitä olet pitänyt kurssista ja mahdollisuudesta treenata myös omaan aikaan itsenäisesti?

Olen pitänyt treeneistä, niiden tehokkuuteen voi itsekin vaikuttaa lisäämällä painoja yms. Treenikirja on kiva, siihen kirjataan treenit ylös ja voi tehdä omia muistiinpanoja. Alun inbody kehonkoostumusmittaus oli kauhistus, mutta herätteli hyvin ja antoi lisämotivaatiota.

4. Onko treeniryhmässä hyvä ryhmähenki?

Meidän ryhmässämme on loistava henki, pois ei voi treeneistä olla! Joka kerta saa ohjaajalta myös henkilökohtaista ohjausta vaikka ryhmänä mennäänkin. Se tuntuu mukavalta.

5. Millaisia tuloksia olet itse saanut, kurssihan on vasta puolessa välissä?

Tuloksia on tullut. Teen ryhmätreenin lisäksi 2-3 kertaa viikossa omat treenit tai menen ryhmäliikuntatunnille. Ystävät ovat huomautelleet, että ryhti on parantunut, olen energisempi ja kroppa vaikuttaa jo muuttaneen muotoaan. Itse olen huomannut mm että unenlaatu on parantunut. Olen päässyt kokeilemaan uusia lajeja ja kehonhuoltotunteja.

6. Kenelle sinä suosittelisit KT2 treeniryhmää?

Voin suositella kyllä kaikille, kuntotasosta riippumatta. Ja vaikkapa vain että löytää sen kadonneen liikkumisen ilon. Ja kun jaksaa noudattaa ohjeita treenissä ja ruokavaliossakin tuloksia syntyy varmasti.

Kunnollisen Tehtävän loppuraportti: Mikko Kouki

Mikko Koukin treeniraportti

Näyttelijä, käsikirjoittaja, teatteriohjaaja ja Oulun kaupunginteatterin taiteellinen johtaja Mikko Kouki taisteli Kunnollisessa Tehtävässä pitkien työpäivien aiheuttamia lieveilmiöitä vastaan. Mikko Koukin Kunnollisen Tehtävän pääosassa olivat painon pudottaminen sekä erinomaisen ja pysyvän yleiskunnon saavuttaminen. Mikko pääsi treenaamaan tutun kuntovalmentajansa Timo Kujasen opastuksessa ja tavoittelemaan menneiden vuosien huippukuntoaan.

Kouki itse piti tuloksiaan kelvollisina, mutta parantamisen varaakin toki olisi ollut. Oulun ja Turun väliä reissaaminen verotti hänen treeniaikaansa muiden työkiireiden ohella. Siksi hänen viimeisin InBody-mittaustuloksensakin on viikolta 12. Kunnollisen Tehtävän monipuolisuus kuitenkin ilahdutti aina, kun hän treenaamaan ehti – Koukin syke, voima, kestävyys ja nopeus kehittyivät Timo Kujasen sparrauksessa.

Kunnollisen Tehtävän tulokset 1.1.2013–24.3.2013

paino -0,2 kg

lihasmassa +2,1 kg

rasvaprosentti -3,3 %

rasvamassa -3,2 kg

Kunnollisen Tehtävän loppuraportti: Jouko Grönroos

Jouko Grönroosin treeniraportti

Konttorinjohtajana Nordeassa päivät pitkät puurtava Jouko Grönroos lähti Kunnollisessa Tehtävässään kunnianhimoisille urille. Hän halusi tehdä täydellisen elämäntaparemontin, jossa häntä auttoi kuntovalmentajatuttavuus Timo Kujanen. Hänen Kunnollinen Tehtävänsä oli täydellisyyttä tavoitteleva elämäntapamuutos, johon kuuluivat painon pudottaminen, yleiskunnon parantaminen ja uusi, terveellinen ruokavalio. Jouko lupasi itselleen, että ei enää tee turhia lupauksia – Kunnollinen Tehtävä oli viimeinen tilaisuus laittaa itsensä kuntoon. Useamman kuukauden sitoutuminen ja ryhmäpaine takasivat tulokset.

Joukon osalta hyvä puolivuotinen on nyt takana. Kunnollinen Tehtävä antoi mainiot eväät parempaan ruokavalioon ja oikeaoppisiin treeneihin. Parasta Kunnollisessa Tehtävässä oli treeniohjelma ja sen säännöllisyys. Parempi hyvinvointi ja kevyempi olo ovat nyt Joukolle arkipäivää. Kunnollisen Tehtävän ansiosta Jouko vetää nykyään huikean määrän leukoja.

Kunnollisen Tehtävän parhaat treenit

Kunnollisen Tehtävän tulokset 1.1.2013–9.6.2013

paino -5,1 kg

lihasmassa +2,1 kg

rasvaprosentti -7,5 %

rasvamassa -8,5 kg

Kunnollinen Tehtävä sytytti uudelleen Mikko Koukin treenikipinän

Kunnollinen Tehtävä on rymistellyt ehtoopuolelleen, mutta Mikko Koukinkaan tapauksessa treenit eivät pääty tähän. Kouki tullaan näkemään Timo Kujasen ohjauksessa jatkossakin, sillä sutjakkaasti edennyt harjoittelu on vain kasvattanut herran liikunnannälkää.

Kunnollisen Tehtävän alussa Mikko Kouki nimesi oman tehtävänsä pääosaan painon pudottamisen sekä erinomaiseen ja pysyvään yleiskuntoon pääsemisen. Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi hän aloitti X-Method-harjoittelun, jota Kouki luonnehtiikin nyt mielekkääksi treenitavaksi sen eri harjoitteluosioiden tuoman mukavan vaihtelun myötä. Ja kun harjoittelu on mielekästä, myös tulokset ovat hyvät, ainakin yleiskunnon osalta. Painoaan mies olisi toivonut saavansa pudotettua enemmän, mutta treenit jatkuvat…

Koukin omatoiminen liikunta on harmi kyllä jäänyt vähälle kiireisten työkuvioiden takia, mutta maksimissaan neljä treenikertaa viikossa Kunnollisten Tehtävien Joukon komennuksessa on pitänyt miehen kunnollisella tiellä. Oulun ja Turun välillä sukkulointi on verottanut treeniaikaa entisestään, mitä Kouki nyt harmitteleekin, sillä Kunnollisesta Tehtävästä olisi hyvinkin voinut repiä irti vielä suuremman hyödyn.

Monipuoliset treenit ovat tuntuneet myös teknisenä kehittymisenä. Esimerkiksi Koukille aiemmin hieman murheellinen penkkipunnerrus sujuu nyt paremmin. Kiitosta saa siis Timo Kujanen, joka muistaa aina hioa myös treenien tekniikan kuntoon.

Myös Leaf Areenan upouuden Kunnostamon tarjoamat harjoittelut ovat olleet Mikko Koukin mieleen. Hänet on voinut spotata esimerkiksi TRX-treeneissä, jotka aktivoivat monet kehon lihasryhmät samanaikaisesti. Treenien tehokkuus perustuu treenaajan oman massan hyödyntämiseen – erillisiä painoja ei siis tarvita.

Suosikkiharjoitteekseen Kouki mainitsee rinnallevedon, joka tuli hänelle tutuksi Kunnollisen Tehtävän aikana. Hän haluaisi tulevissa treeneissään syventyä perusteellisemmin painonnostoon ja sen eri tekniikoihin, jotka ainakin vielä tuntuvat vaikeahkoilta. Kunnollisten Tehtävien Joukon Timo Kujanen toki auttaa, mutta sitä ennen, tehdäänpä yksi asia selväksi. Mikko Kouki, teille on myönnetty Kunnollinen-status.

Kunnollinen treenitarina: Noora Kangas

Kunnollisen Tehtävän tulokset 14.1.2013–3.6.2013

paino -9,8 kg

lihasmassa +1 kg

rasvaprosentti -7 %

vyötärön ympärysmitta -9 cm

Kunnollisen Tehtävän treeniprofiili

Yritteliäs Noora Kangas uskoi Kunnollisen Tehtävän auttavan hänet hyvään fyysiseen kuntoon ja jaksamaan paremmin pitkät työpäivät parturikampaaja-yrittäjänä. Paremmin jaksaminen soisi näkyvän myös kotona, pirteämmän perheenäidin kasvoilla.

Hänen tavoitteensa Kunnollisessa Tehtävässä olivat painon pudottaminen ja yleiskunnon sekä vireystilan parantaminen. Noora haluaa elää kiireisessä nykyhetkessä täysillä ilman uupumisen vaaraa ja nauttia elämästään, iäkkäämpänäkin.

Onko kunnollinen kehittymisesi vastannut tavoitteitasi?

Asetin itselleni treenitavoitteet hieman salaa, sillä en ollut aluksi lainkaan varma siitä, että saisin treenattua Kunnollisen Tehtävän loppuun. Perussyinä olivat ne tutut ”en pysty” ja ”en ehdi”. Nyt vajaan kuuden kuukauden treenien jälkeen olen ylittänyt villeimmätkin tavoitteeni moninkertaisesti. Suurin yllätys oli se, miten pienessä ajassa erinomaiset tulokset lopulta syntyivät.

Oletko tyytyväinen nykyiseen oloosi?

Ehdottomasti. Oloni on todella hyvä ja pirteä. Kunnollinen Tehtävä sai minut tajuamaan sen, että treenaan oman itseni takia.

Mikä oli parasta Kunnollisessa Tehtävässä?

Huomasin, että liikuntakin voi olla tosi kivaa ja mukavaa. Antiliikkujaminästäni kuoriutuikin treenaajanalku.

Millaisia onnistumisentunteita koit Kunnollisen Tehtävän aikana?

Ensimmäisen ison wau-fiiliksen koin maaliskuussa, kun maastavedossa nostin 65 kiloa. Silloin tuntui, että minusta oli tullut aika kova tyyppi. Yksi hauskimmista kokemuksista Kunnollisen Tehtävän aikana oli Aurajoen yöjuoksu, jonne minut repäistiin pitkän työpäivän päätteeksi kaikkien työkaverieni kummastukseksi. Juoksemisen vaivattomuus kirpeässä kevätsäässä yllätti.

Kunnollinen treenitarina: Hannu Paatelo

Kunnollisen Tehtävän tulokset 1.1.2013–26.6.2013

paino -18,3 kg

lihasmassa +/- 0 kg

rasvaprosentti -10,8 %

rasvamassa -14,8 kg

Kunnollisen Tehtävän treeniprofiili

Erityisluokanopettajana Turun Mikaelin yläkoulussa työskentelevä Hannu Paatelo sai toivomansa tilaisuuden aloittaa kunnon treenit vähiten motivoivana aikana talven keskellä. Kunnollinen Tehtävä opetti Hannulle ympärivuotisen liikunnan rutiinit vuosiksi eteenpäin.

Hän lähti tavoittelemaan painon pudottamista mahdollisimman monipuolisen liikunnan avulla, myös talviaikana. Hannu uskoi oman asenteensa olevan suurin motivaation lähde, mutta myönsi toki ryhmäpaineen vaikuttavan asiaan.

Onko kunnollinen kehittymisesi vastannut tavoitteitasi?

Kunnollinen kehittymiseni on ylittänyt kaikki odotukseni, mikä on aivan upeaa. Kunnollisen Tehtävän myötä olen laihtunut yli 18 kiloa. Treenikipinäni on vasta syttynyt, joten kunnollisessa alussa tässä vielä ollaan.

Oletko tyytyväinen nykyiseen oloosi?

Kyllä. Nyt on täyden kympin olo ja vähän päällekin. Mennyt puolivuotta on kaivanut minusta tosiurheilijan esiin, ja kuusi treenikertaa viikossa pitävät huolen kunnollisesta jatkumostani.

Mikä oli parasta Kunnollisessa Tehtävässä?

Kunnottomien yhdeksänhenkisen ryhmän yhteisöllisyys oli parasta Kunnollisessa Tehtävässä, joten kilpailuvietti heräsi helposti ja piti treenit vireessä. Myös aina täysillä sparranneet kuntovalmentajat olivat aivan loistavia. Ilman heitä Kunnollinen Tehtävä ei olisi ollut mitään.

Millaisia onnistumisentunteita koit Kunnollisen Tehtävän aikana?

Treenien alku oli todella raskas, mutta pikku hiljaa homma alkoi sujua. Treenien loppuvaihe on ollut minulle Kunnollisen Tehtävän parasta aikaa, koska nyt olen todella huomannut kehittyneeni harppauksin – jaksamisen kanssa ei ole enää ongelmia. Kehoni on kokenut näkyviä muutoksia, mikä muistuttaa minua joka päivä treenien onnistumisesta.

Kunnollinen treenitarina: Pirkko Paatelo

Kunnollisen Tehtävän tulokset 1.1.2013–26.6.2013

paino -7,0 kg

lihasmassa +0,5 kg

rasvaprosentti -7,7 %

rasvamassa -8,0 kg

Kunnollisen Tehtävän treeniprofiili

Pirkko Paatelo välittää asuntoja ja työskentelee SKV Kiinteistövälitys Oy:ssä paikallisjohtajana. Energinen ja tuloshakuinen Pirkko päätti Kunnollisen Tehtävän myötä välittää enemmän myös terveydestään, jotta voisi huoletta jatkaa rakasta golf-harrastustaan.

Painon pudottaminen, lihaskunnon parantaminen ja golfin talviharjoittelu kuuluivat hänen treenitavoitteisiinsa. Tehtävänsä motivaattoreiksi hän mainitsi ne naisen henkilökohtaisimmat numerot, jotka on ripoteltu henkilövaakoihin, mittanauhoihin ja vaatteiden pikkulappusiin.

Tehtävän pahiksia olivat golfia vieroksuvat selkänikamat.

Onko kunnollinen kehittymisesi vastannut tavoitteitasi?

Kunnolliseen Tehtävään osallistuminen on ollut yksi elämäni parhaimmista päätöksistä, ja tämä puolivuotta on ylittänyt kaikki odotukseni. Treenaan yleensä aamuisin, mikä auttaa minua sovittamaan treenit kiireiseen päiväaikatauluuni. Aamutreenit ovat yllättäen sopineet minulle todella hyvin, vaikka en ole aikaisemmin ollut tippaakaan aamuihmisiä.

Oletko tyytyväinen nykyiseen oloosi?

Oloni on 10+. Kun lopettelen päivän treenit aamutuimaan, lähden töihin mielettömissä fiiliksissä ja energisenä. Saan päivän mittaan todella paljon aikaan. Myös toistuva hyvänolontunne treenien jälkeen on todella palkitsevaa.

Mikä oli parasta Kunnollisessa Tehtävässä?

Hyvät kuntovalmentajat ovat olleet oman Kunnollisen Tehtäväni tähtiä, joiden tuki näkyy konkreettisesti treenituloksissa. Esimerkiksi kalorinkulutukseni on paljon parempi aina, kun treenaan Timon (Pirkon kuntovalmentaja) kanssa. Minun on pakko mainita myös X-Method-treenien mainio omaseuranta, joka oli mielestäni osa onnistunutta Kunnollista Tehtävää.

Millaisia onnistumisentunteita koit Kunnollisen Tehtävän aikana?

Suurimpia onnistumisentunteita koin hieman ennen Kunnollisen Tehtävän puoliväliä, kun aloin nostella suuria levypainoja, jotka sitten sainkin ylös tavoitteiden mukaisesti.

Kunnollisen Tehtävän parhaat treenit

Kunnollisen Tehtävän loppuraportti: Kirsimarja Kannisto-Härmälä


Autotalo LänsiAuto Oy:n johtaja Kirsimarja Kannisto-Härmälä päätti tehdä Kunnollisesta Tehtävästä itselleen motivoivan ”Kesäksi 2013 kuntoon” -projektin. Hänen Kunnollisen Tehtävänsä tavoitteena oli painon pudottaminen litteän vatsan sekä kiinteämmän fyysisen olemuksen myötä. Tehtävänsä motivaattoreina Kirsimarja piti haluaan saavuttaa hyvinvoinnin momentumin niin fyysisesti kuin henkisestikin. Oman hyvän olon lisäksi kaupan päälle tulee entistä viehättävämpi ulkonäkö päästä varpaisiin, kun tavoite toteutuu.

Kuntovalmentaja Petri Mähkän treeniraportti

Kirsimarjan lähtökohdat Kunnollisen Tehtävän suorittamiselle olivat suhteellisen hyvät, sillä hänen painonsa oli normaalilukemissa. Lihaskunnossa ja voimassa oli kuitenkin paljon parantamisen varaa. Tunnolliset ja tarkat treenisuoritukset tekivät tehtävänsä ja nyt voimaa ja lihaskuntoa irtoaa. Kirsimarjan eduksi on mainittava hänen hyvät ja puhtaat suoritustekniikkansa, joiden hiomiseen käytimme alussa aikaa. Lopputulokseen olen vain ja ainoastaan tyytyväinen.



Kestävyyden kehitystä mitattiin pyörätestillä, jossa kuormitusta nostettiin 2 minuutin välein pitäen kampikierrokset vakiona. Tämä testi suoritettiin samalla tavalla alussa ja lopussa.

 


Voiman kehittymistä mitattiin harjoitusjakso 1:ssä tehdyillä voimaliikkeillä, joita kaikkia ei ole enää harjoituksissa tehty maaliskuussa loppuneen harjoitusjakso 1:n päättymisen jälkeen. Lopputestissä liikkeet tehtiin samalla tavalla kuin harjoittelun alkaessa. Tuloksien laskennassa ei ole otettu huomioon alussa käytettyjä harjoittelupainoja, jolloin oikeita ja turvallisia suoritustekniikoita opeteltiin.

Kirsimarja Kannisto-Härmälän mietteet Kunnollisesta Tehtävästä

En oikeastaan osannut odottaa itseltäni mitään ihmeempiä, mutta Kunnollinen Tehtäväni sujui lopulta todella hyvin. Kuntovalmentajani Petri Mähkän tärkeyttä en voi muuta kuin korostaa. Hänen apunsa on ollut korvaamatonta. Treenitulokseni ovat aina parempia, kun Petri on minua ohjaamassa. Kilojakin sain karistettua pois ja sen tavoittelemani kiinteämmän fyysisen olemuksen.

Oman kuntoni koheneminen ja fyysisen voiman lisääntyminen olivat Kunnollisen Tehtävän parasta antia. Hyvinvointini on kaikin puolin parantunut.

Kunnollisen Tehtävän tulokset 1.1.2013–25.6.2013

paino -2,7 kg

lihasmassa +1,8 kg

rasvaprosentti -2,7 %

rasvamassa –

Kunnollisen Tehtävän loppuraportti: Pasi Tenho


Kiinteistösijoittajan Pasi Tenhon oli tullut aika sijoittaa omaan itseensä. Golfin parissa viihtyvä liikemies haluaa vakaasti viihtyä lempiharrastuksensa parissa myös tulevaisuudessa ja lähtikin tavoittelemaan Kunnollisella Tehtävällä jämäkämpää lihasmassaa ja kestävyyttä. Hänen tavoitteinaan olivat yleis- ja lihaskunnon parantaminen sekä painon pudottaminen. Pasi Tenho luotti Kunnollisen Tehtävän luoman ryhmäpaineen ja julkisuuden pitävän tehtävän tunnollisena, sillä kasvojaan ei sovi menettää.

Tehtävän pahiksia olivat golfia vieroksuvat selkänikamat.

Kuntovalmentaja Petri Mähkän  treeniraportti

Pasin tulokset paranivat Kunnollisen Tehtävän edetessä, mutta hän ei pystynyt pitämään kiinni X-Method-harjoitteluaikataulusta. Syinä tähän olivat golf-harrastus ja työkiireet. Kaikesta huolimatta olen tyytyväinen Pasin edistymiseen. Hän jatkaakin vielä Kunnollista Tehtäväänsä.

 

Kestävyyden kehitystä mitattiin pyörätestillä, jossa kuormitusta nostettiin 2 minuutin välein pitäen kampikierrokset vakiona. Tämä testi suoritettiin samalla tavalla alussa ja lopussa.

 

Voiman kehittymistä mitattiin harjoitusjakso 1:ssä tehdyillä voimaliikkeillä, joita kaikkia ei ole enää harjoituksissa tehty maaliskuussa loppuneen harjoitusjakso 1:n päättymisen jälkeen. Lopputestissä liikkeet tehtiin samalla tavalla kuin harjoittelun alkaessa. Tuloksien laskennassa ei ole otettu huomioon alussa käytettyjä harjoittelupainoja, jolloin oikeita ja turvallisia suoritustekniikoita opeteltiin.

Pasi Tenhon mietteet Kunnollisesta Tehtävästä

Kunnollinen Tehtävä ylitti kaikki odotukseni. Ehdottoman hyvät kuusi kuukautta takana. Painon pudottaminen ei ollut minulle ykkösasia, mutta siltikin sain 7 kiloa karistettua. Edistymiseni on ollut oikein hyvää, vaikka työt ja golf ovatkin pitäneet minut kiireisinä. Yllätyin siitä, miten pienellä rehkimisellä edistyin kuntoni kohottamisessa.

Kunnollisen Tehtävän tulokset 1.1.2013–25.6.2013

paino -7,0 kg

lihasmassa –

rasvaprosentti -5,2 %

rasvamassa –

Kunnollinen treenitarina: Jyrki Heilä

Kunnollisen Tehtävän tulokset 7.1.2013–3.6.2013

paino -9,6 kg

lihasmassa +4,5 kg

rasvaprosentti -8,8 %

vyötärön ympärysmitta -7 cm

Kunnollisen Tehtävän treeniprofiili

Jyrki Heilä on sympaattinen maanviljelijä ja tulosta janoava Biovakka Suomen toimitusjohtaja. Kunnollisessa Tehtävässä hän pyrki yhdistelemään toimiensa parhaimmat puolet ja olemaan sympaattinen tuloksentekijä.

Jyrkin treenitavoitteet olivat painon pudottaminen ja yleiskunnon parantaminen. Hän uskoi ryhmäpaineen puskevan treeneissä eteenpäin.

Tehtävän pahiksia olivat kukkoileva verenpaine ja pröystäilevä verensokeri, jotka oli eliminoitava hitaasti ja huolella.

Onko kunnollinen kehittymisesi vastannut tavoitteitasi?

En varsinaisesti asettanut itselleni sen suurempia tavoitteita, mutta tuloksia tosiaan on tullut ja painoni on pudonnut, joten en voi olla muuta kuin tyytyväinen. Kirsille (Jyrkin kuntovalmentaja) kuuluu tietysti iso kiitos.

Oletko tyytyväinen nykyiseen oloosi?

Kyllä. En ole liikkunut pitkään aikaan, joten Kunnollinen Tehtävä on ollut minulle todellinen elämäntaparemontti. Treenien ansiota on myös se, että minun ei tarvinnut aloittaa verenpainelääkitystä, jota minulle uumoiltiin vielä vuoden alussa.

Mikä oli parasta Kunnollisessa Tehtävässä?

Parasta Kunnollisessa Tehtävässä on ollut oman vireystilani ja terveyteni huomattava parantuminen.

Millaisia onnistumisentunteita koit Kunnollisen Tehtävän aikana?

Suurin yksittäinen onnistumisentunteeni lienee se, miten pienellä työllä olen saanut aikaan hyviä tuloksia.

Kunnollisen Tehtävän parhaat treenit