Jouko Grönroosin neuvot: Input kuriin ja treeniajat säännöllisiksi


Kunnoton Jouko Grönroos treenaa mielettömillä fiiliksillä Kunnollisen Tehtävän toiseksi viimeistä kuukautta. X-Method on hänenkin osaltaan siirtynyt toiseen harjoittelujaksoonsa, joka on pitänyt treenit edelleen tiukkoina. Herran odotukset Kunnollisen Tehtävän suhteen ovat ylittyneet ja siksi Grönroos tullaan näkemään jatkossakin Leaf Areenalla Timo Kujasen rinnalla. Hienoa, että treenaamisesta on tullut elämäntapa.

Treenit ovat tuntuneet myös arjessa, sillä Joukon työteho on parantunut ja hänen päiviinsä on tullut muutama tunti lisää aikaa. Täynnä olevassa kalenterissa muutokset ovat siis mittavat.

Neljästä viiteen kertaan viikossa Joukon kalenterista on varattu edelleenkin aika harjoittelulle, joten kiireinen Kunnottomamme on pitänyt hyvin kiinni Timo Kujasen määrittelemistä harjoitteluaikatauluista. Kuntosali, lenkkeily ja maanantaiaamuinen salibandy kuuluvat Jouko Grönroosin omatoimisiin treeneihin. Timon sparrauksessa vierähtää tunti tai pari per viikko.

Joukon kehittyminen on ollut sutjakkaa, sillä hän on karistanut kehostaan 5–6 kiloa rasvaa, lihasmassa puolestaan on kasvanut 0,5–1 kilolla. Tavoitteena vuoden mittaan olisi kehittyä vielä toinen mokoma.

Suurimpana Kunnollisen Tehtävän mukanaan tuomana yllätyksenä Jouko Grönroos pitää inputin eli ruokavalion tärkeyttä. Treenejä tukevan ruokavalion kurinalainen noudattaminen tuottaa järisyttäviä tuloksia. Äkilliset hedonismin hetket näkyvät välittömästi kankeina treeneinä ja sitäkin kankeampina treenituloksina.