Kunnollinen Tehtävä Nepalissa, Osa 3

Tähän mennessä Eeron retkikunnalla oli takanaan kaksi rankkaa viikkoa, joiden rasitus alkoi lopulta tuntua ääriolosuhteiden base campissä. Tuttu seuralainen, hämärä, yritti entisestään väsyttää iltaa viettämään vetäytyneitä retkikuntalaisia, mutta hyvä yhteishenki ja huumori auttoivat nytkin jaksamaan eteenpäin. Lisääntynyt rasitus näkyi myös edelleen jatkuvina sairasteluina. Siksi muutama retkikuntalainen päätti jättää base campin ja matkata alaspäin. Päätökset olivat kaikin puolin viisaat.


Lauantaiaamuna retkikunnan jäljelle jääneiden trekkaajien oli tarkoitus lähteä viimeiselle etapille kohti high campia, mutta matalalla samoavat pilvet ja sankka lumisade saivat retkikuntalaisten mielet synkiksi jo aamutuimaan. Sisuuntuneet sherpat levittivät värikkäät rukouslippunsa retkikunnan ympärille ja kutsuivat paikallisia jumalia apuun lumisadetta häätämään. Jumalat olivat toisaalla, sillä lumentulo yltyi päivän mittaan entistä sakeammaksi ja seurue sai kääriytyä 20 senttiä paksuun lumivaippaan. Retkikunta oli varannut huippuyrityksiin kaksi päivää, joista toinen oli nyt jo selkeästi käytetty. Oli levon aika.

Sunnuntaiaamu koitti ja suuret odotukset heräsivät retkikuntalaisten kanssa, sillä uusi päivä oli tuonut mukanaan pilvettömän taivaan. Näytti siltä, että trekkaajat pääsisivät vihdoin nousemaan määränpäähänsä. Aamupalan jälkeen alkoivat high camp -valmistelut, jotka ehtivät vanheta puolituntia – sakean lumisateen aika oli jälleen koittanut.

High campiin nousu olisi ollut periaatteessa edelleen mahdollista, mutta huono näkyvyys, paksu lumikerros ja 27-päinen retkikunta kantajineen, telttoineen, ruokineen ja keittiöineen oli liian haastava ja vaarallinen yhdistelmä. Näin toinenkin huippuyrityspäivä oli mennyttä ja retkikunnan oli jätettävä Baden-Powell Peak -vuoren huiputus toiseen kertaan.

Pettynyt retkikunta laskeutui lumisateessa 3300 metrissä sijaitsevaan Langtang Village -kylään, jonka suojiin osa suomalaisista oli jo aikaisemmin palannut sairauksiaan taltuttamaan. Retkikunta oli jälleen koossa ja noin kaksi viikkoa kestävä, aktiviteettipotpurein kyllästetty kotimatka saattoi alkaa.

Pysy loppuseikkailussa mukana päivityssarjamme viimeisessä osassa…