Kunnollinen treenitarina: Jyrki Heilä

Kunnollisen Tehtävän tulokset 7.1.2013–3.6.2013

paino -9,6 kg

lihasmassa +4,5 kg

rasvaprosentti -8,8 %

vyötärön ympärysmitta -7 cm

Kunnollisen Tehtävän treeniprofiili

Jyrki Heilä on sympaattinen maanviljelijä ja tulosta janoava Biovakka Suomen toimitusjohtaja. Kunnollisessa Tehtävässä hän pyrki yhdistelemään toimiensa parhaimmat puolet ja olemaan sympaattinen tuloksentekijä.

Jyrkin treenitavoitteet olivat painon pudottaminen ja yleiskunnon parantaminen. Hän uskoi ryhmäpaineen puskevan treeneissä eteenpäin.

Tehtävän pahiksia olivat kukkoileva verenpaine ja pröystäilevä verensokeri, jotka oli eliminoitava hitaasti ja huolella.

Onko kunnollinen kehittymisesi vastannut tavoitteitasi?

En varsinaisesti asettanut itselleni sen suurempia tavoitteita, mutta tuloksia tosiaan on tullut ja painoni on pudonnut, joten en voi olla muuta kuin tyytyväinen. Kirsille (Jyrkin kuntovalmentaja) kuuluu tietysti iso kiitos.

Oletko tyytyväinen nykyiseen oloosi?

Kyllä. En ole liikkunut pitkään aikaan, joten Kunnollinen Tehtävä on ollut minulle todellinen elämäntaparemontti. Treenien ansiota on myös se, että minun ei tarvinnut aloittaa verenpainelääkitystä, jota minulle uumoiltiin vielä vuoden alussa.

Mikä oli parasta Kunnollisessa Tehtävässä?

Parasta Kunnollisessa Tehtävässä on ollut oman vireystilani ja terveyteni huomattava parantuminen.

Millaisia onnistumisentunteita koit Kunnollisen Tehtävän aikana?

Suurin yksittäinen onnistumisentunteeni lienee se, miten pienellä työllä olen saanut aikaan hyviä tuloksia.

Kunnollisen Tehtävän parhaat treenit